Jyrkilä Oy - BANKSY. A VISUAL PROTEST - näyttely taidemuseo Gösta Mänttä - Vilppulassa

BANKSY. A VISUAL PROTEST - näyttely taidemuseo Gösta Mänttä - Vilppulassa



27.07.2021


BANKSY. A VISUAL PROTEST

Maailman kuuluisin katutaiteilija

Hän on Bristolista kotoisin oleva, virkavaltaa vuosikaudet pakoillut katutaiteilija, jonka henkilöllisyyttä ei edelleenkään tiedetä. Hän on kapinoitsija, jonka kaupallisuutta irvailevista teoksista keräilijät maksavat nykyisin huippuhintoja. 

Banksy. A Visual Protest -näyttely esittelee maailman kuuluisimman katutaiteilijan, jonka visuaalisesti taidokkaat ja purevat teokset sisältävät myös inhimillisyyttä ja lämmintä huumoria. Milanolaisen 24 Ore Culturan kanssa yhteistyössä toteutettava näyttely tuo Banksyn tuotantoa ensimmäisen kerran näin laajasti Suomeen.

Näyttely sisältää noin yli sata eri kokoelmista lainattua teosta, erityisesti tunnettuja esimerkkejä taiteilijan varhaistuotannosta. Mukana on myös Banksyn urasta kertovia esineitä: levynkansia, julisteita ja postikortteja. Kyseessä ei ole Banksyn virallinen näyttely, sillä taiteilija itse ei ole sitä auktorisoinut. Näyttelyn on kuratoinut pop- ja katutaiteeseen perehtynyt Gianni Mercurio.

OHJELMA 

klo 13:00 Paviljongin opastettu kierros Tutustumme kierroksen aikana Göstan paviljongin näyttelyihin.

Paviljongissa esillä:

Banksy. A visual protest

Jani Leinonen Totuus - The truth

Santeri Tuori - Posing time

Kesto noin tunnin.

klo 14:00 Lounas Göstan ravintolassa

klo 15:00 Omatoiminen kierros Göstassa

Kartanon klassikot -näyttelyyn, puistoon sekä museokauppaan tutustuminen

omatoimisesti.

klo 16:00 Siirtyminen Gustafiin

klo 16:15 Opastettu vierailu kirkossa. Mäntän kauniin kivikirkon suunnitteli G.A. Serlachius Osakeyhtiön luottoarkkitehti W. G. Palmqvist ja se valmistui vuonna 1928. Kirkon sisustuksessa on käytetty erityisenpaljon taidetta. Kesto noin puoli tuntia.

klo 16:45 Omatoiminen kierros Gustafissa Gustaf-museon näyttelyt voi kiertää myös omatoimisesti ilman opastusta. Museossa on aina esillä useita näyttelyitä, joissa tarinat ovat pääosassa.

klo 17:30 Paperiperkele -näyttely. Tutustumme suomalaisen paperiteollisuuslegendan G. A. Serlachiuksen elämään ja liiketoimiin vahvasti dramatisoidussa näyttelyssä. Näyttelyreitti kuljetaan läpiomatoimisesti, äänitarinoiden siivittämänä. Kesto noin puoli tuntia.

Kotimatkalle n klo 18. Kotkassa n 22:30. Meno/paluumatkalla pidämme omakustanteiset kahvitauot.

Matkan hinta 79 euroa sis. Kuljetukset, opastukset ja sisäänpääsyt sekä lounas.


Lähtöaikataulu ja hinnat

A
07:30 Kotka - Jyrkilän tallit 79 €
07:50 Kotka - Kotkan linja-autoasema 79 €
08:10 Kotka - Karhulan Linja-autoasema 79 €
08:30 Hamina - Haminan linja-autoasema 79 €
09:15 Kouvola - Matkakeskus 79 €
Hintaryhmät
A: Matkapaketti, Aikuinen

Matkapaketti sisältää
Matkapaketti

Liikennöitsijä

Jyrkilä Oy
Kotka
050-3866001
matkat@jyrkila.com
Aittakorventie 2
48400 Kotka

Esite tästä matkasta

Aloita varaaminen tästä



Valitettavasti vapaiden lippujen määrä ei riitä
passengers.validation.frontseats
Syötä kaikille matkustajille etunimi, sukunimi, lipun tyyppi, kyytiinnousupaikka ja mahdolliset lisäkysymykset.