Jyrkilä Oy - Pyhtään kulttuuritalon kesäkonsertit: Erja Lyytinen

Pyhtään kulttuuritalon kesäkonsertit: Erja Lyytinen



23.07.2022


Erja Lyytinen nousee jälleen Pyhtään Kulttuuritalon lavalle! Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ”The Blues Queen” on saavuttanut suomibluesin historiassa enemmän kuin kukaan muu.

Kansainvälisesti palkittu kitaristi on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä ollut lämmittelijänä Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle.

"Hän on tulevaisuus", kertoi Carlos Santana yleisölle kutsuessaan Lyytisen lavalle 20 000 ihmisen eteen Kaisaniemi Park Finlandissa vuonna 2018.

Vauhti on vain kiihtynyt, kun Lyytinen on kiertänyt ympäri maailmaa noin sadan keikan vuosivauhtia. Hän on esiintynyt muun muassa ”Blues Brother” Dan Aykroydin kanssa Toronton Jazz Festivaaleilla.

Lyytisen viimeisin julkaisu Lockdown Live on historiallinen taltiointi, joka äänitettiin koronarajoitusten aikana keväällä 2020. Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues Awardseissa (2017), sekä toinen sija Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä 10 Maailman Parasta Kitaristia Nyt (2020).

Kuljetusten hinta: 12/10 euroa sis. meno/paluukuljetuksen




Lähtöaikataulu ja hinnat

A
18:45 Hamina - Haminan linja-autoasema 12 €
19:00 Kotka - Karhulan linja-autoasema 10 €
19:20 Kotka - Kotkan linja-autoasema 10 €
19:35 Kotka - Jyrkilän tallit 10 €
Hintaryhmät
A: Kuljetus, Aikuinen

Liikennöitsijä

Jyrkilä Oy
Kotka
050-3866001
matkat@jyrkila.com
Aittakorventie 2
48400 Kotka

Esite tästä matkasta

Aloita varaaminen tästä



Valitettavasti vapaiden lippujen määrä ei riitä
passengers.validation.frontseats
Syötä kaikille matkustajille etunimi, sukunimi, lipun tyyppi, kyytiinnousupaikka ja mahdolliset lisäkysymykset.