Jyrkilä Oy - Pyhtään kulttuuritalon kesäkonsertit: Olavi Uusivirta

Pyhtään kulttuuritalon kesäkonsertit: Olavi Uusivirta



20.08.2022


Emma-palkittu Olavi Uusivirta tunnetaan platinaa ja kultaa myyneistä hiteistään On niin helppoo olla onnellinen, Kultaa hiuksissa sekä Kesäyön uni. Multitalentti tekijä on tuttu näky myös näyttelijänä teatterissa ja valkokankaalla.

Uusivirta yhtyeineen on yksi maamme rakastetuimmista artisteista, joka onnistuu sytyttämään vastustamattomalla energialla koko yleisön takariviä myöten.

Olavi Uusivirran viimeisin pitkäsoitto ”Skorpioni” on tanssittanut keikkayleisöä ympäri Suomea jo vuodesta 2019. Kesällä 2020 häneltä ilmestyi ”Lauantain toivotut” -levy, jolla Uusivirta bändeineen tulkitsee kotimaisia ikivihreitä kappaleita.

Uusivirran ja laulaja Anna Puun yhteisbiisi 2020 keikkui Suomen radiosoittolistalla pitkään. Tuotteliaalta tekijältä ilmestyi keväällä 2020 myös kaksi konserttielokuvaa: ”Auringon lapsi” ja ”Zeppeliini”. Vuoden 2021 aikana kansaa on siunattu artisin upealla uudella musiikilla ja biiseillä Hilma af Klint ja Kun hiljaisuus oli kultaa. Eläimellisen live-esiintyjän tukena toimii Suomen kärkikaartin soittajilla varustettu bändi: Timo Kämäräinen (kitara), Jaakko Kämäräinen (basso) ja Olli Krogerus (rummut).

Kuljetuksen hinta 12/10 euroa sis.meno/paluukuljetukset




Lähtöaikataulu ja hinnat

A
18:45 Hamina - Haminan linja-autoasema 12 €
19:00 Kotka - Karhulan linja-autoasema 10 €
19:20 Kotka - Kotkan linja-autoasema 10 €
19:35 Kotka - Jyrkilän tallit 10 €
Hintaryhmät
A: Kuljetus, Aikuinen

Liikennöitsijä

Jyrkilä Oy
Kotka
050-3866001
matkat@jyrkila.com
Aittakorventie 2
48400 Kotka

Esite tästä matkasta

Aloita varaaminen tästä



Valitettavasti vapaiden lippujen määrä ei riitä
passengers.validation.frontseats
Syötä kaikille matkustajille etunimi, sukunimi, lipun tyyppi, kyytiinnousupaikka ja mahdolliset lisäkysymykset.