Jyrkilä Oy - Pyynikin kesäteatteri - Täällä pohjantähden alla

Pyynikin kesäteatteri - Täällä pohjantähden alla



22.07.2023


Pentinkulman väki palaa Pyynikille 30 vuoden tauon jälkeen. Luvassa on Väinö Linnan teokselle uskollinen, visuaalisesti karun tyylikäs, koskettava ja elokuvallinen suurteos, joka jatkaa Linnan teosten esittämisen perinnettä Pyynikillä.

Sukupolvesta toiseen Täällä Pohjantähden alla on hurmannut lukijansa tarkalla, hersyvällä ihmiskuvallaan ja runsaalla henkilögalleriallaan. Monille teos on ollut portti sisällissotamme kuvastoon ja erityisesti köyhälistön aseman ymmärtämiseen. Tänään katsomme samaa teosta eri silmin. Vaikka menneisyyden arvet ovat haalistuneet, koko maailma on jälleen katastrofin kynnyksellä. Koskeloiden perheen silmin saamme sekä katsoa taakse historiaamme että tunnustella nykyisyyttä.

Näyttämöllä nähdään rakastettuja tamperelaisia konkarinäyttelijöitä sekä uusia nuoria lupauksia. 30 vuotta sitten Akseli Koskelaa näytteli nuori Esa Latva-Äijö, joka tällä kertaa astuu isän rooliin Koskelan Jussina.

Matkan hinta 85 euroa sis. Kuljetukset sekä lipun. Menomatkalla pysähdys Riihimäen ABC:lla.

Näytös  klo 13

Huom.

Laskutamme matkan ennakkoon - laskutuslisä 6 euroa/varaus. Maksamalla ennakkoon verkossa ei laskutuslisää.

Suosittelemme kaikkia asiakkaitamme hankkimaan laajan matkavakuutuksen, joka korvaa sinulle, mikäli joudut perumaan matkan sairastumisesta tai muusta syystä johtuen.

Matkaehdot: https://jyrkila.bussimatkat.fi/sopimusehdot Huomioithan, että alle 24h päivämatkoilla ei sovelleta pakettimatkaehtoja.


Lähtöaikataulu ja hinnat

A
07:20 Hamina - Haminan linja-autoasema 85 €
07:40 Kotka - Karhulan linja-autoasema 85 €
08:00 Kotka - Kotkan linja-autoasema 85 €
08:20 Kotka - Jyrkilän tallit 85 €
08:25 Pyhtää - Siltakylän pikavuoropys. 85 €
08:35 Pyhtää - Pyhtään kk pikavuoropys. 85 €
08:50 Loviisa - Loviisan matkahuolto 85 €
09:20 Porvoo - Porvoon turistipysäkki 85 €
Hintaryhmät
A: Matkapaketti, Aikuinen

Matkapaketti sisältää
Kuljetus ja lippu

Liikennöitsijä

Jyrkilä Oy
Kotka
050-3866001
matkat@jyrkila.com
Aittakorventie 2
48400 Kotka

Esite tästä matkasta

Aloita varaaminen tästä



Valitettavasti vapaiden lippujen määrä ei riitä
passengers.validation.frontseats
Syötä kaikille matkustajille etunimi, sukunimi, lipun tyyppi, kyytiinnousupaikka ja mahdolliset lisäkysymykset.